torstai 18. lokakuuta 2012

Vko 42: Kuulumisia Muolaalta

Tiedusteluja Muolaata koskien



Museolle on tullut yhteydenottoja entisten muolaalaisten ja Muolaasta kiinnostuneiden taholta. Näiden tiedustelujen taustalla on Lauri Nautelan sotatien varusmies- ja talvisodan osuutta koskeva blogiteksti

Kirjoituksessa esiintynyt Liedon Nautelankosken kokoelmien kuva Muolaan kirkosta (alla) lienee viimeinen, jossa rakennus on pystyssä. Kirkko tuhottiin 12.12.1939, ettei sitä pystyisi käyttämään tähystyksessä ja majapaikkana. Kirkon tornissa lymyillyt panssarintorjuntatykki oli tätä ennen pysäyttänyt yhtenä harvoista suomalaisten raskaista aseista useita hyökkääviä panssareita kirkkomaan aidan tuntumaan.

Muolaan kirkko 1939.
Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat. Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs.

Museon kokoelmiin kuuluu muutamia muita Oiva Ryökäksen ottamia kuvia, jotka on otettu Muolaan kirkonkylän tai Muolaanjärven läheisyydessä. Kokoelmat ovat kuitenkin laajat, joten aineiston tarkempi tutkiminen voi tuoda esille lisää valokuvia, arkistoaineistoja tai kirjeenvaihtoa. Muolaan lähettyvillä kirjoitetusta kirjeestä käy ilmi, että Lauri Nautelakin kävi kirjeenvaihtoa kotiin. Kirjeiden paikantaminen toistaiseksi järjestämättömästä arkistosta on kuitenkin enemmän kuin haasteellista.

Pölläkkälään 20,2 km, Kellariin 8,5, Voimäelle 7,4 km, ja Kyyrölään  5,4 kilometriä. Kuva Muolaan kirkonkylästä.  Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs. Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat.


Oiva Ryökäs "siellä jossakin". 1. Prikaatin viestiosasto, johon Ryökäs ja Lauri Nautela kuuluivat, siirtyi 3.12.1939  Kangaspellosta Muolaanjärven pohjoispäähän Hotakkaan telttamajoitukseen metsään. Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat.


Muolaa oli verinen paikka lietolaisille. Menehtyneiden tietokannan perusteella Muolaan taistelut vaativat kahdeksan lietolaisen hengen, ja näistä peräti kolme oli upseereja. Talvisodan aikana 31.11.1939-13.3.1940 kaatui 32 lietolaista, ja heti sodan jälkeen vammoihinsa kuolleiden mukaan ottaminen kasvattaa lukumäärää yhdellä. Siis joka neljäs talvisodassa kaatunut lietolainen menehtyi Muolaalla. Nämä palvelivat pääasiassa Jalkaväkirykmentti 14:ssä.

Muolaa nyt


Museomme sai Muolaalaisten seura ry:n johtokuntaan kuuluvalta Lauri Rämöltä kesällä 2012 otettuja valokuvia Muolaan talvisodan taistelupaikoilta. Hän piti aiheesta esitelmän Muolaan pitäjäseuralle ja antoi ystävällisesti esityksen rungon museomme käytettäväksi valokuvien ohella.

Valokuvista onkin kiinnostavaa nähdä, miltä lietolaistenkin rakentamat esteet ja asemat näyttävät 73:n vuoden jälkeen. Muolaalla puolustuslaitteet ulottuivat Vuoksesta Punnuksen ja Muolaan kirkon kautta edelleen Kyyrolään ja täältä Muolaanjärvelle.

Kesän 2012 Vainajien Muistojuhlaa ja kirkon valmistumisen 160-vuotisjuhlaa varten raivattiin esiin leikkuuhuoneelta kirkkomaan keskiosaan ulottuva osa vuoden 1939 juoksuhautaa. Raivaustyön ovat tehneet vapaaehtoiset talkoolaiset, joille kiitos lietolaistenkin puolesta.

Töissä saatiin esille juoksuhautaa, leikkuuhuoneen rauniot ja sen lähistöllä sijainnut korsu. Talvisodassa kirkolla ei ollut puolustamassa kuin noin 200 miestä, mutta nämä luopuivat paikasta vasta helmikuussa kun puolustus siirrettiin Mannerheimlinjalle. Voimalla ei kirkkomäkeä vallattu.


Ilmeisesti 20 hengen majoituskorsun jäänteet Muolaalla. Kuva: Lauri Rämö.
Mainittakoon, että monella lietolaisella oli ennenaikainen lähtö lähellä majoituskorsun rappujen viereen pudottua kahdeksan tuuman kranaatin. Onneksi kranaatti jäi suutariksi:

"Kapsäkki", kuten kuvaajan veli Unto kranaatteja luonnehtii, ei onneksi täyttänyt tehtäväänsä, Valokuvan on ottanut Oiva Ryökäs. Nautelankosken museon valokuvakokoelma.
Leikkuuhuoneen rauniot. Lähellä rantaa oli korsu juoksuhaudan yhteydessä. Kuva: Lauri Rämö.
Juoksuhautaa lähellä korsua. Kuva: Lauri Rämö.

Muistiinpanoissa mainitaan lietolaisten rakennelleen Muolaan kirkonkylässä panssariesteitä. Paikallisten kanssa synnytti konfliktia asemien ja esteiden rakentaminen hautausmaalle. ”Työhä tuhmii ootta, ko kaivatta juoksuhautoloi siunatul maal!”.

Rannan panssaries​teitä kirkkoport​aiden alapäässä korkean veden aikaan. Kuva: Lauri Rämö.

Muolaan pitäjäseura on pitänyt ja pitää alueesta huolta ja mm. hoitaa kirkkomaata talkootyönä. Sankarihautausmaa raivattiin esiin 1990-luvulla. Kirkon ja sen muistopatsaiden alue siistitään säännöllisesti ja hautausmaan tunnistetut polut pidetään avoinna. Samoin rantaan johtavat portaat pidetään avoinna kasvillisuudesta ja siistinä.

Töitä on aikomus jatkaa kesällä 2013 vapaaehtoisvoimin.

Muolaan tyypin linnoitustyökeramiikka? Esinetutkimuksellinen kysymys

Esinetutkimus nyt - akateeminen haaste


Arkeologilla ja esinetutkijalla on käyttöä viime sotien tutkimisessa, vaikka tämä on saanut eräänkin haastateltavan kurtistamaan kulmiaan. Hän mietti, onko aikaa kulunut niin paljon että sotatutkimus on jo aitoa muinaistutkijan hommaa. 

Esinetutkimus vaatii aivan omanlaisiaan ponnistuksia ja näkökulmia, mitä on alettu tajuta vasta viime aikoina. Esineet on hyvin pitkälti nähty mykkinä, ja niiden todistusvoimaa kulttuurientutkimuksessa on pitkään vähätelty. Kuten esinetutkimuksen perään kuuluttanut norjalainen arkeologi Bjørnar Olsen muistuttaa antropologi Fredrik Barthin kirjoittaneen 1961: "“It often seems that . . . even artifacts are treated analytically as if they were cultural elements.". Älyllisessä väittelyssä kulttuuri yhdistettiin pääasiassa kognitioon ja sosiologiaan. "It ought to be clear that patterns of behavior described as ‘customs’ or artifacts in a museum are not cultural elements. . . . Culture consists of ideas”. Esineet, ja nimenomaan museoesineet, eivät siis koskaan pystyisi Barthista olemaan kulttuurillisia elementtejä. Kulttuurin "näkymättömyyttä" korostettiin pitkään.

Hämmentävää sinänsä, mielestäni juuri 1900-luvun aineisto, ei niinkään esihistorialliset jäännökset, osoittaa, miten vahva vaikutus esineillä on ja miten vähän niistä todellisuudessa tiedetään. Juuri tästä syystä puhdetyöt ovat tärkeässä osassa Nautelankosken tutkimusta. Yhteen ainoaan puhdetyöhön tiivistyy suuri tarina, ihmissuhdeverkosto ja valitettavan usein tietoisuus siitä, että esine voisi kertoa paljon, mikäli sitä pystyttäisiin tulkitsemaan ja mikäli tekijää tai esineen tuojaa olisi haastateltu. Monesti esine on onneksi mahdollisuus saada "puhumaan".

Lietolaisaineistoissa riittää ihmeteltävää


Muolaan kysymyksiin liittyen nousi esille aivan uusi pohdittava asia. Esinetutkijan riemuksi kollega Satu Närhi kertoi, että museon kokoelmista löytyy sangen erikoinen sotamuisto: saviastia, johon on kirjoitettu MUOLAA 1939 LINNOITUSTYÖ.

MUOLAA 1939 LINNOITUSTYÖ. Kuva: Nautelankosken museo.

Päädyin ottamaan tuoreeltaan yhteyttä muolaalaiskontakteihin, ja näistä eräs kertoi hänen vapaaehtoisena linnoitustöissä kesällä 1939 Muolaalla olleen enonsa saaneen samanlaisen astian. Siinä tosin lukee ajan ja paikan sijaan kaukaa viisaasti "Parempi kaivaa kuin katua.".

Informantti arveli, että kyseessä on Muolaan Kyyrölän savipajoissa tehty astia. Kyyrölässä toimi peräti 70 savipajaa vuonna 1939. Kyyrölän saviastiat olivat hyvin kuuluisia ja niitä on kulkeutunut kauas syntysijoiltaan.
Perinne jatkuu edelleen: Uschanoffien keramiikkasuku valmistaa Hämeenlinnassa edelleen keramiikkaa perinteisin menetelmin. Keramiikkamestari Nikolai Uschanoff (74) on viimeinen Kyyrölässä syntynyt savenvalajamestari, joka valmistaa astioita perinteisellä dreijausmenetelmällä.

Kysyessäni lietolaisilta sotaveteraaneilta Liedon sotaveteraani ry:n kokouksessa astioista he muistelivat, että savikauppa oli pitkälti vaihtokauppaa. Etenkin sianharjaksia ja hevosenhäntäjouhia käytettiin kauppatavarana. Kyyrölä oli heidän tietojensa mukaan ainut paikka Suomessa, missä valmistettiin kukkopillejä. Näitä kiertelevät kauppiaat myivät Liedossakin ennen sotia.

Asiasta asiaan ja kysymyksiin sekä alustaviin tulkintoihin


Astia on herättänyt monia kysymyksiä. Kyseessä on ilmiselvästi tyystin tutkimaton esineryhmä, josta on toistaiseksi tietoa ainoastaan kahdesta astiasta. Tärkeää olisikin selvittää mahdollisimman pian, kuinka paljon astioita on valmistettu, kuinka paljon niitä on edelleen olemassa ja kuinka paljon niitä on ollut. Vaikka ruukkuja olisikin mennyt rikki, on tieto astian alkuperästä ja kuvailu siitä tärkeää tietoa.

Kahden esimerkin ja hajatietojen perusteella on vaikeaa tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä tai analyysia. Alustavista tiedoista voi kuitenkin arvella, että joku tai jotkin savipajat ovat valmistaneet astioita linnoitustöissä oleville sotilaille ja vapaaehtoisille muistoesineiksi. Kirjoitukset astioissa vaihtelevat. Onko "Parempi kaivaa kuin katua" täysin ainutlaatuinen, vai valmistettiinko niitä useampia?

Toisaalta pari informanttia on huomauttanut, että astioiden valmistajat puhuivat ja osasivat pääasiassa venäjää, siis kirjoittivat kyrillisin kirjaimin. Näin ollen he tuskin ovat tehneet itse kirjoituksia saviastoihin, missä tapauksessa on mahdollista, että linnoitustyöläiset ovat itse ostaneet astiat ja raaputtaneet tekstin astiaan. Tässä tapauksessa astia on vahvasti tulkittavissa puhdetyöksi. Toisaalta on mahdollista, että astian pohja on ollut valmistumassa ja astian tilaaja on paperilla esittänyt, millaisen kirjoituksen haluaa valmiiseen tuotteeseen. Mahdollista on myös, että linnoittajat vapaa-ajallaan pääsivät tutustumaan savipajoihin ja kokeilivat itse dreijaamista.

Esineiden käyttötarkoitus on selvästi muistoesineen. Vanhempien Uschanoffien mukaan esineitä valmistettiin pääasiassa talouskäyttöön. Nämä keramiikka-astiat on kuitenkin hankittu ja valmistettu muistoksi ajasta, jona omistaja oli vapaaehtoisena ponnistelemassa isänmaansa puolesta. Esineessä on vahva paikkakuntalaisuuden leima: Kyyrölän savi oli aikansa "designia", ja tätä korostettiin. Se on nimenomaan muisto Muolaasta.

Summa summarum, seuraavat asiat tulisi tutkia:

- Miten paljon astioita tiedetään olevan yhä olemassa?
- Missä astiat valmistettiin? Nimenomainen paja tai valaja olisi hyödyllinen tieto.
- Mistä ajatus astioiden valmistamiseksi käynnistyi? 
- Millaisia erilaisia muistokirjoituksia astioihin tehtiin?
- Käytettiinkö esineitä myös arkiaskareissa? Onko astioita ostettu ilman kirjoituksia?

Astioihin liittyen pyydämme yhteydenottoja museolle. Sähköpostitse [rrikukauhanen[at]gmail.com] voi lähettää valokuvan tai valokuvia esineestä, mikäli museolle pääseminen on vaikeaa.

Museoon voi olla yhteydessä myös puhelimitse (02) 489 2400 tai suoraan museon omaan sähköpostiin museo(at)nautelankoski.net.


Teksti:
Riku Kauhanen


Lähteet:

Kyyrölän savi


Lauri Rämön 2012 Muolaan pitäjäseuralle pitämä esitelmä.

Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät. Muolaa.

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet

Olsen, Bjørnar. 2010. In Defense of Things. Blue Ridge Summit, PA, USA: Rowman & Littlefield Publishing Group

Lauri Rämöltä sähköpostitse saadut tiedonannot.
Tapio Leinolta suullisesti ja sähköpostitse saadut tiedonannot.
Kyyrölän savelta puhelimitse ja sähköpostitse saadut tiedonannot.


Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti