maanantai 9. heinäkuuta 2012

Vko 28: Sotatutkimusprojektin kuulumisia

Nautelankosken museon "Sota - veteraanien muistista museon muistiin" -hanke on edennyt hyvää vauhtia.
Lietolaisten sotatien kartoitus on tuonut uusia tietoja museon omista kokoelmista ja yhteistyötä on tehty monien asiantuntijoiden kanssa jotka ovat auttaneet erityistä tietoa vaativissa tehtävissä. Uudet tiedot eivät kuitenkaan ole varsinaisesti antaneet vastauksia, vaan kuten hyvään ja perusteltuun tutkimusprojektiin kuuluu, herättäneet uusia kysymyksiä. Vielä on paljon, paljon tutkittavaa.

Haastattelututkimus on ollut erittäin kiinnostavaa ja yllättävää uteliaisuuttakin herättävää, nauhalle on nimittäin tallentunut mm. kommentti haastattelutilanteessa huoneeseen kuuntelemaan tunkeutuneesta oravasta. Hetken kuluttua ulkotiloihin karkoittamisen jälkeen orava havaittiin ikkunasta istumassa aidan päällä korvat kuunteluasennossa. Veteraanien muistetelut saavat siis aikaiseksi laajaa kiinnostusta.

Tutkimuksen yksi mielenkiintoinen osa-alue on arkistotutkimus: Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteellä, entisessä sota-arkistossa on odottamassa hyllymetreittäin tutkimattomia asiakirjoja. Viikolla 29 on tarkoitus tutkia näitä aineistoja Helsingissä, muun muassa lietolaisvoittoisia viestipataljoona 33:n sekä jalkaväkirykmentti 35:n tiettyjen komppanioiden asiakirjoja. Samalla yritetään omaisten pyynnöstä saada muutamia kantakortteja tutkittavaksi.

Arkeologin valitseminen tutkimusprojektiin tuo oman painopisteensä siihen, mitä tutkitaan. Koska arkeologia on vahvasti materiaaliseen kulttuuriin, siis esineisiin, rakennelmiin ja maisemaan perustuva tiede, ja koska esinetutkimus on jälleen kiinnostusta herättävä tutkimusaihe, on hankkeeseen otettu yhdeksi tärkeäksi tutkimusaiheeksi puhdetyöt. Lietolaisten tekemiä puhdetöitä on paikannettu muutamia, ja odotamme uteliaisuudella kuvia eräältä Turun yliopiston tutkijalta kahdesta rintamalla tehdystä huonekalusta. Näihin tuoleihin kuului kahdeksankulmainen pöytäkin, joka tosin tutkijan mukaan "hävittiin 70-luvulla korttipelissä". Museo toivoo yhteydenottoa 70-luvulla hyvät kortit saaneelta korttihailta.

Yksityisomistuksessa oleva puhdetyö. Museo ei välttämättä tarvitse esineitä lahjoituksina, vaan voi ottaa niistä valokuvat ja palauttaa alkuperäisen omistajalle. Samoin valokuvat skannataan museon kokoelmiin ja alkuperäiset voidaan palauttaa omistajalleen. Kuva: Riku Kauhanen




Projekti jatkuu Museoviraston apurahan turvin vuoden 2012 loppuun asti. Osana projektia Riku Kauhanen luennoi museolla Liedon-Tarvasjoen kansalaisopiston luentosarjassa seuraavista aiheista:

ke 3.10. 2012 klo 18 - 19.30 Puhdetöistä
ke 24.10.2012 klo 18 - 19.30 Kaukopartiotoiminnasta jatkosodassa
ke 14.11. 2012 klo 18 - 19.30 Laatokan sotatoimista jatkosodan aikana

Riku Kauhaseen voi ottaa yhteyttä projektiin liittyvissä asioissa ja muissa museoon tai sotiin liittyvissä kysymyksissä. Hänet tavoittaa parhaiten sähköpostitse osoitteesta rrikukauhanen[at]gmail.com.



Teksti: Riku Kauhanen, tutkija

http://www.nautelankoski.net/
Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti