torstai 23. kesäkuuta 2011

Vko 25: Pohjoismainen luonnonkukkien päivä

Sunnuntaina 19.6.2011 vietettiin yhteispohjoismaista luonnonkukkien päivää. Luonnonkukkien päivää vietetään vuosittain viikkoa ennen juhannusta kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa päivä otettiin käyttöön vuonna 2003. Suomen Luonnonsuojeluliitto koordinoi päivän järjestelyjä.


Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kiinnostuksen herättäminen luonnonkasveja kohtaan, kasviharrastuksen edistäminen sekä myönteisten luontokokemusten tarjoaminen. Luonnonkukkien päivän retket ovat muutaman tunnin mittaisia, kaikille avoimia ja maksuttomia. Retkille ei yleensä tarvitse ilmoittautua etukäteen.



Nautelankosken museo osallistui tänä vuonna luonnonkukkien päivään järjestämällä kuudennen kerran opastetun retken museon pihapiirissä ja Aurajoen varren luonnonsuojelualueella. Tänä vuonna retkelle osallistui 37 innokasta luontoharrastajaa. Yleensä retkellä on ollut mukana parikymmentä osallistujaa, joten tänä vuonna tehtiin osallistujamääräennätys. Retkeläiset tutustuivat luonnonsuojelualueen itärannalla lukuisiin erilaisiin luonnonkukkiin, joita olivat esimerkiksi maarianverijuuri, niittynätkelmä, seititakiainen, harakankello, ketoneilikka ja oravanmarja. Viimeaikaiset sateet olivat nostaneet veden pintaa, ja joen ylityksen ollessa mahdotonta takaisin palattiin samaa reittiä. Retken loppupuolella alkaneesta sateesta huolimatta tunnistettiin yhteensä yli 70 erilaista lajia.



Luonnonkukkien päivälle valitaan vuosittain teemalaji. Vuoden 2011 teemalaji on tähtitalvikki (Moneses uniflora). Sitä on käytetty rohdoksena silmätautien lääkinnässä, koska kukka muistuttaa hieman ihmissilmää. Vanhan uskomuksen mukaan tähtitalvikin on uskottu myös kaunistavan käyttäjänsä silmiä.


Tekstin kirjoitti: museoavustaja
Nautelankosken museo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti