perjantai 19. marraskuuta 2010

Vko 46: Esinelainausta

Ammatillisesti hoidetut museot Varsinais-Suomessa tekevät keskenään paljon yhteistyötä. Museoiden työntekijät tapaavat silloin tällöin yhteisissä koulutuksissa, kokoontumisissa ja ekskursioilla. Keskusteluyhteys muihin museoammattilaisiin on tärkeä. Kulttuurihistoriallisten museoitten työntekijöillä on yhdessä paljon tietoa ja kokemusta, joka keskenään jakamalla saadaan hyödynnettyä laajasti. Yhdessä pohtimalla voidaan kehittää uusia toimintamalleja, löytää ratkaisuja ja katsella asioita useammasta suunnasta kuin pelkästään oman väen kesken keskusteltaessa.

Aiemmissa blogeissa on kerrottu yhteisen kokoelmapoliittisen ohjelman työstämisestä. Ohjelman tekemisen myötä museoiden tiedot toistensa kokoelmista paranevat ja yhteyttä on helppo ottaa, jos tarvitaan esimerkiksi esinelainaa näyttelyyn. Esinelainaus on yleistä ja normaalia museoiden välistä yhteistyötä. Tällä viikolla Nautelankosken museosta lähti joulukuusen jalka lainaan Uudenkaupungin museoon.

Paperityöt ja valmistelut



Kun museoesine lainataan toiseen museoon, siitä täytetään lainalomakkeet – toinen lainaajalle ja toinen lainanantajalle. Lomakkeissa sovitaan laina-ajasta ja lainaan liittyvistä ehdoista. Lomakkeessa määritellään myös lainattavan esineen kunto lainaushetkellä. Jos esinettä ei ole aikaisemmin kuvattu, se yleensä kuvataan ennen lainaksi antamista. Näin säilyy parhaiten tieto esineen mahdollisista vaurioista ennen lainausta. Esineen lainaajalle voidaan antaa myös kaikki esineeseen liittyvät taustatiedot esimerkiksi luettelointilomakkeella, jotta esinettä voidaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää näyttelyssä.

Pakkaaminen

Jotta museoesine voidaan kuljettaa toiseen museoon, tulee se pakata hyvin. Pakkaamisessa käytetään yleensä happovapaata silkkipaperia, kuplamuovia ja pahvia. Teippiä käytetään varoen, ettei teippikelaa painamalla vaurioiteta esinettä.


Pakkaaminen suojaa esinettä kulumiselta ja rikkoutumiselta kuljetuksen aikana. Tarvittaessa pakkausmateriaalista askarrellaan esineen osien ympärille laitettavia tukia ja suojia. Kun esineitä pakattaan laatikoihin, voidaan pakattujen esineiden väliin laitta styroksia tai muuta pehmustetta estämään esineiden liikkumista kuljetuslaatikoissa.

Kun esine on viimein suojattu joka puolelta ja paketti kaikkialta kiinni, on laina vihdoin valmis luovutettavaksi.



Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti